Useissa taloyhtiöissä suunnitellaan parhaillaan kevättalkoita. Koronan vuoksi niitä ei edelleenkään voi järjestää ihan totutulla tavalla. Kannattaa harkita, voisiko talkoot järjestää sitten, kun rajoitukset hellittävät.

Joillakin taloyhtiöillä on kuitenkin vuodenkiertoon liittyviä pihatöitä, joita on välttämätöntä  hoitaa. Kiinteistöliitosta annetaan käypä vinkki: talkoisiin osallistujat voi esimerkiksi jakaa työvuoroihin, jolloin pihahommiin ei tule kerrallaan liian suurta väkimäärää.

”Monessa taloyhtiössä pihatalkoita ollaan parhaillaan suunnittelemassa toukokuun loppuun. Tietääkseni vuorosysteemiä ei ole kokeiltu vielä missään isännöimässämme yhtiössä, mutta tätä kannattaa kyllä harkita”, J-Isännöinnin toimitusjohtaja Jani Oförsagd kannustaa.

Edelleen on tärkeää muistaa pitää turvavälit ja se, että sairaana ei saa  osallistua. Yhteiset työvälineet on hyvä puhdistaa oman vuoron jälkeen. Talkootarjoilut ja yhteissaunat on syytä jättää tartuntariskin takia väliin.

Talkootyö on vapaaehtoista

On hyvä muistaa, että talkoisiin osallistuminen on asukkaille ja osakkaille täysin vapaaehtoista. Ketään ei siis voida velvoittaa talkootyöhön.

”Mikäli taloyhtiön pihahommat tuntuvat kaatuvan aina vain tiettyjen osakkaiden harteille, niin se alkaa helposti herättää harmitusta ja vaikuttaa kielteisesti asukkaiden yhteishenkeen. Tällaisissa tapauksissa kannattaakin harkita, olisiko taloyhtiöllä mahdollisuus ostaa pihan kunnostustöitä ulkopuolisilta palveluntarjoajilta”, Jani ehdottaa.

Lisää aiheesta: Kiinteistöliiton uutinen 6.5.2021