J-Isännöinnin isännöimä raisiolainen taloyhtiö Hakin Isäntä päätti pitkän harkinnan jälkeen siirtyä maalämpöön. Päätökseen vaikutti maalämmön ekologisuus ja mahdollisuus säästää energiakuluissa. Muutaman kuukauden pituinen projekti valmistui taloyhtiössä toukokuussa 2019.
Kevään aikana toteutettu maalämpöprojekti aloitettiin Hakin Isännässä pitkän pohdinnan jälkeen. Yksi päätökseen vaikuttaneista tekijöistä oli kaukolämmön hinnan epävarmuus.
– Aiheesta oli puhuttu melkein viisi vuotta ennen projektin aloittamista. Maalämpöön siirtymisen myötä taloyhtiön energiakustannusten pitäisi pudota selvästi, eikä yhtiövastiketta tarvitse korottaa lämpökustannusten takia. Toki maalämmössä kiinnostaa myös sen ekologisuus, kertoo Hakin Isännän hallituksen puheenjohtaja Vilho Rusi.
– Jatkossa ajatuksena on, että maalämpöön siirtyminen tuottaa taloyhtiölle rahaa. Maalämpöprojekti myös rahoitetaan lämmityksestä saatavilla säästöillä, eli yhtiövastiketta ei ole tarvinnut korottaa tätä varten.
Maalämpö on uusiutuva energiamuoto
Maalämpö perustuu maahan varastoituneeseen aurinkoenergiaan, joten kyseessä on uusiutuva energianlähde. Lämpö kerätään maaperästä putkiston avulla ja maalämpöpumput pumppaavat lämpöä kiinteistöihin.
– Projektissa porattiin seitsemän reikää 300 metrin syvyyteen. Kaivot ja putket on nyt siis taloyhtiössä tehty. Kokonaishinta tälle työlle oli noin 170 000 euroa.
Rusi on tyytyväinen maalämpöprojektiin. Asukkaille projekti ei ole aiheuttanut suurempaa häiriötä.
– Projekti on ollut oikeastaan yllättävän kivuton ja vaatinut asukkailta lähinnä kärsivällisyyttä. Tietenkin tästä on jonkin verran syntynyt meteliä pihamaalla, mutta remontti oli suhteellisen lyhyt.
– Loppuvaiheessa projekti näkyi asukkaille pienenä sähkö- ja vesikatkona. Nämä toteutettiin työpäivän aikana, jolloin niistä ei ollut asukkaille suurempaa haittaa. Kaiken kaikkiaan työmiehet tekivät hienoa työtä, olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen, Rusi summaa.