Putkiremontti särähtää ikävästi monen korvaan. Jatkuvat putkirikot ja korjaukset tekevät kuitenkin ison loven taloyhtiön lompakkoon, eikä remonttia voi siirtää loputtomiin tulevaisuuteen. Vaikka kyseessä on iso ja aikaa vievä hanke, poistaa se jatkuvan huolen toimivista putkista.

Raisiossa Killin- ja Nallinpuiston taloyhtiöissä 60-luvulla asennettujen putkien vaihtaminen uusiin oli jatkuvien korjausten takia tarpeellista: LVI-korjaukset olivat kalliita ja vanhoissa putkissa oli tukoksia sekä putkirikkoja. Kaksi taloyhtiötä päätti investoida viiden talon linjasaneerauksiin yhdessä.

─ Putkien jatkuvan korjaamisen sijaan asunto-osakeyhtiöt päättivät investoida putkiremonttiin ja samalla nykyaikaistaa esimerkiksi asuntojen sähköjärjestelmät. Vanhojen putkien korjaaminen olisi ollut pitkällä tähtäimellä linjasaneerausta kalliimpaa, isännöitsijä Ilkka Vesanto sanoo.

Killin- ja Nallinpuiston taloyhtiöiden investoinnista ja urakan alkamisesta kirjoitettiin 16. marraskuuta Rannikkoseudussa.

Remontin laajuudesta ja taloyhtiön päätöksistä riippuen asukas voi joutua muuttamaan väliaikaiseen asuntoon. Vaikka putkiremontti aiheuttaa asukkaille häiriötä ja vaivaa, on se kuitenkin tärkeä osa oman asunnon kunnossapitoa. Asuinympäristöstään ja omaisuudestaan kannattaa pitää huolta.

Taloyhtiön suuret saneeraukset eivät myöskään pääse yllättämään ketään, sillä niistä sovitaan yhtiökokouksissa ja ne kirjataan viisivuotissuunnitelmaan. Jokainen asukas on tietoinen tulevasta saneerauksesta muutama vuosi ennen remonttia.

Onko taloyhtiössänne remonttitarvetta? Lue artikkeli aiheesta.

Lue osakkaan ja taloyhtiön kunnossapitovastuun jakautumisesta.