Talkoiden työvälineitä

Taloyhtiön talkoot ovat hyvä tapa hoitaa taloyhtiön pihaa ja kiinteistöä yhdessä. Parhaimmillaan talkoot luovat ja pitävät yllä asukkaiden yhteishenkeä, sekä tuovat huomattavia säästöjä yhtiön hoitokuluihin. Samalla jokainen asukas saa mahdollisuuden huolehtia yhteisten tilojen ja piha-alueen viihtyvyydestä. Talkoohengessä asukkaille kannattaa järjestää talkoosauna ja mahdollisesti yhteinen grillaushetki päivän päätteeksi.

Hyvin hoidetusta piha-alueesta on paljon iloa taloyhtiön asukkaille. Siisti pihamaa lisää viihtyvyyttä ja auttaa taloyhtiötä säilyttämään arvonsa. Talkoiden avulla piha-aluetta voidaan kehittää asukkaiden toivomalla tavalla ja huolehtia kiinteistön yleisestä kunnosta. Tekemällä itse pieniä huoltotoimenpiteitä taloyhtiö voi säästää tuntuvan summan. Samalla talkoot ovat mainio tilaisuus tutustua naapureihin ja pitää yllä hyvää yhteishenkeä.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että talkoot ovat asukkaille täysin vapaaehtoiset, eikä ketään voi pakottaa mukaan. Siksi talkoista kannattaa yrittää tehdä mukava tilaisuus kaikille.

Mitä kannattaa muistaa ennen talkoita

Talkoiden päivämäärä kannattaa ilmoittaa hyvissä ajoin taloyhtiön asukkaille. Talkoista on hyvä viedä lappu jokaiseen rappukäytävään ja jakaa tiedote myös asukkaille kotiin. Taloyhtiön hallituksessa voidaan etukäteen päättää, mitä talkoopäivänä tehdään.

Talkoilla on hyvä olla oma vastuuporukka, joka vastaa käytännön järjestelyistä. Jos talkoissa tehtävät toimenpiteet vaativat esimerkiksi uusia pihatyökaluja, kannattaa vapaaehtoisen vastuuporukan sopia keskenään, kuka hoitaa hankinnat. Samalla kannattaa sopia, kuka vastaa virvokkeiden ja mahdollisten ruokien hankkimisesta.
Talkoiden ajaksi taloyhtiön pihalle on järkevää hankkia roskalava suurempia roskia varten.

Mitä talkoissa tehdään

Talven jälkeen on mukava yhteistyössä istuttaa uudet kukat, haravoida lumen alta paljastuneet roskat ja maalata esimerkiksi piha-aidat uudelleen. Talkoot ovat myös hyvä ajankohta huoltaa lasten leikkipaikka ja mahdollinen grillikatos sekä siivota yhteisistä varastotiloista turhat roskat pois. Muita mahdollisia huoltotöitä ovat esimerkiksi rikkaruohojen kitkentä, jätekatoksen siivous ja pihakivetysten korjaus.

Jokaisella osa-alueella kannattaa olla yksi vetäjä, joka tietää mitä tehdä. Asukkaille kannattaa talkoiden alkaessa kertoa tehtävät työt, jolloin jokainen talkoolainen voi päättää mihin ryhmään mieluiten menee mukaan.

Talkoot on mukava päättää yhteiseen grillijuhlaan ja talkoosaunaan. Talkoiden jälkeen voi kerätä palautetta, jotta toimintaa voi kehittää paremmaksi.

Malttia ja varovaisuutta

Talkooporukan on hyvä muistaa, että liian vaikeita töitä ei pidä lähteä tekemään itse. Puiden kaataminen ja suuremmat huoltotyöt kannattaa hoidattaa ammattilaisella. Valtaosalla taloyhtiöistä on vakituisille asukkaille jatkuvasti voimassa oleva tapaturmavakuutus, joka kattaa vahinkoja tontin rajojen sisäpuolella.

Talkoojärjestäjän muistilista

  • päätä päivämäärä ja ilmoita siitä hyvissä ajoin asukkaille
  • laadi talkoille budjetti
  • kartoita tehtävät talkootyöt ja jaa tehtävät etukäteen vastuuhenkilöiden kesken
  • kartoita ja hanki etukäteen puuttuvat työvälineet (myös mullat ja kasvit) sekä ruoka ja virvokkeet
  • mieti, tarvitseeko talkooporukka avukseen ammattilaisia
  • hanki pihalle roskalava
  • kerää kuitit hankintoja tehneiltä asukkailta
  • talkoopäivänä jaa talkoolaiset pienempiin ryhmiin ja varmista, että jokainen tietää tehtävänsä
  • kiitä asukkaita talkoosaunan ja mahdollisen grillaushetken avulla