Hallituksen tehtävät
Taloyhtiön hallitus on osakkaiden edustaja. Hallituksessa voi vaikuttaa taloyhtiön asioiden hoitamiseen, asumisviihtyvyyteen ja omaisuuden arvoon.
Hallitukselle kuuluvat asunto-osakeyhtiölain mukaiset tehtävät huolehtia hallinnosta, kiinteistön ja rakennusten hoidosta ja muusta toiminnasta. Hallitus järjestää myös taloyhtiön talouden valvonnan ja varmistaa, että osakkaat ja asukkaat saavat taloyhtiössä riittävästi tietoa.
Hallitus hoitaa taloyhtiön asioita yhdessä kiinteistönpidon ja omaisuuden hoidon asiantuntijoiden, kuten isännöitsijän kanssa.
Lue lisää hallituksen tehtävistä Isännöintiliiton sivuilta.
Vuosikalenteri
Vuosikalenteri auttaa aikatauluttamaan taloyhtiön johdon eli hallituksen ja isännöinnin toimintaa ja varmistaa, että asiat tulevat hoidetuksi ajoissa. Vuoden kaikkien kokousten ajankohdat voidaan sopia jo alkuvuodesta, jolloin osakkaat ja asukkaat tietävät, mitä taloyhtiössä tapahtuu ja milloin yhtiökokoukselle voi ehdottaa käsiteltäviä asioita. Kalenteriin aikataulutetaan myös osakkaille ja asukkaille suunnattu viestintä.
Vuosikalenterille voi katsoa mallia esimerkiksi Taloyhtiön hyvä hallintotapa -suosituksesta.