Taloyhtiön isot ja pienemmätkin remontit vaativat suunnitelmallisuutta ja oikeanlaista aikataulutusta. On hyvä muistaa, että asiat eivät tapahdu käden käänteessä: remontin hankesuunnittelusta alkaa vaativa projekti, joka voi kestää jopa kaksi vuotta. Projektin kesto voi vaikuttaa pitkältä, mutta ennen remonttia tehtävät kuntotutkimukset, tarjouspyynnöt, korjaustavan ja urakoitsijoiden valinta sekä korjaus- ja hankesuunnitelmat vievät oman aikansa.
Suunnittelu syksyllä, remontti ehkä jo keväällä
Keväällä on hyvä aloittaa esimerkiksi katto- ja julkisivuremontit, parvekelinjojen korjaukset sekä isoa maankaivuuta vaativat työt. Jos remontin toivotaan alkavan jo ensi keväänä, on varsinkin suurempia hankkeita syytä suunnitella viimeistään nyt. Muistakin hankkeista on hyvä aloittaa keskustelu.
Mitä remontin aloittaminen taloyhtiössä vaatii?
- Hallitus kokoontuu
- Hallitus pohtii remonttia yhdessä isännöitsijän kanssa. Hallitus voi valtuuttaa isännöitsijän pyytämään palveluntarjoajilta tarjouksia kuntotutkimuksesta, joka on remonttiprojektin ensimmäinen vaihe.
- Tarvittaessa koolle kutsutaan yhtiökokous
- Kuntotutkimuksen teettämiseen tarvitaan yhtiökokouksen valtuutus, sillä kuntotutkimus voi maksaa hankkeesta ja taloyhtiöstä riippuen 6 000–12 000 euroa. Yhtiökokouksessa osakkaat päättävät kuntotutkimuksen teettämisestä ja ehkä samalla myös hankesuunnittelun aloittamisesta.
- Tarvittaessa koolle voidaan kutsua ylimääräinen yhtiökokous
- Seuraava yhtiökokous on useimmissa taloyhtiöissä tulossa vasta keväällä, mutta mikäli prosessia halutaan nopeuttaa, ylimääräinen yhtiökokous voidaan kutsua koolle vielä tämän vuoden puolella.
- Ylimääräisen yhtiökokouksen ansiosta urakkakilpailutukset voi hoitaa vielä ennen vuodenvaihdetta ja varsinaisen korjaussuunnittelun aloittaa jo keväällä. Joissakin tapauksissa asioita saadaan edistettyä niin, että varsinaiset työt alkavat keväällä heti, kun kelit sallivat.
Jos remonttiasiat ovat ajankohtaisia, ottakaa yhteyttä taloyhtiönne hallitukseen tai isännöintiin!